Sunnuntai.  Aurinko paistaa, ulos vois mennä, ipana puhkuu energiaa... Ei jaksa, ei huvita, ei pysty. Ei tunnu oikein miltään ja kuitenkin ahdistaa. 

Olen sairastanut koko viikon. Kuume heitellyt mielialojen kanssa samaa vauhtia. Ja se vauhti on kova. Ihmetellä vaan voi kuinka ihmisen mieli toimii. Kuinka se voi pienestä olemattomasta asiasta muuttua onnellisuudesta totaalimasennukseen. Tai masennuksesta yhtäkkiseen onneen. Ja tämä hetki... Ei tunnu miltään. Hymyile väkisin, itke väkisin... 

Ehkä lääkitys ei ole kohdallaan. Voxra, jota nyt oon kuukauden vedellyt (joka ei sovi kaksisuuntaiselle) ei toimi. veikkaan että mulle on isketty lumelääke. Mutta onneks on lääkäriaika keskiviikolle YLEISLÄÄKÄRIN kanssa. Jos se osaa hommansa paremmin kuin nuo mielenterveyteen koulutetut. 

Niin, onko hoitovirhe? Ihmiselle määrätään uudet lääkkeet ja jatkuvat rauhottavat, ja hoitosuhde katkaistaan. Kaikki samalla reissulla. Seurantakäyntiä ei suunnitella. Lääkevastuu siirtyy omalääkärille, ja muu vastuu sitten terapeutille. Outoa. Mielestäni vastuutonta mutta kaippa niille riittää yli kymmenen vuoden hoitosuhde. Toivoton tapaus?

Kun näin mieli muuttuu, miettii jopa opiskelujen lopettamista. No en sitä aio tehdä, koska se kaikki kova työ minkä olen tehnyt menis hukkaan... Mutta toisaalta... Mitä väliä..?

Ota tässä nyt selkoa omista ajatuksista kun ei oikein tiedä kuka on ja mitä tekee, missä on ja miten päin.

Tässä tämä. Sunnuntai.