Oujee, ja näin on päästy vuoteen 2014. Vuosi alkoi aika karmealla ololla, mutta jo alkaa helpottaa. Ja tuo karmea olohan oli jonkinlainen krapula, tietenkin. 

No mutta, päätin sitten lopettaa tupakan tänä vuonna. Jee! Ja sellasta aatosta pyöritellyt mielessä, että jospa ois tästä puoli vuotta eteenpäin ilman alkoholia. Mutta eipä se taida oikein onnistua, kun tulee vuosia 25 täyteen helmikuussa. Tuohan alkaa olla jo sellainen ikä, että pitää ottaa unohtaakseen kokonaan täyttäneensä 25. 

Tässä nää muutamat päivät on olleet kamalan tylsiä. Ikävöin töitä ja työkavereita. Ulkona ei oo lunta, eikä siellä voi tehdä mitään. Keinutkin puuttuu. Sisällä on vaan hirvee sotku, jota ei jaksa millään siivota. Tyttäreni huone on jopa saatu ihan siihen kuntoon, ettei tosiaankaan näy lattiaa tavaran alta...

Laitoin tänään tyttären eskarihakemuksen eteenpäin. Se hiukkasen ahistaa. Kun tässä ei oikein itsekkään tunne olevansa vielä aikuinen ja silti on jo kohta eskari-ikäinen tyttö mukana heilumassa. Ja pelottaa tuo aloitus. Kun tyttöni ei ole mikään kovin sosiaalinen tapaus. Kun ollaan kahdestaan, niin puhuu enemmän kuin korvat ehtii kuullakkaan, mutta vaikenee samantien jos paikalle tulee henkilö joka ei olekkaan niin tuttu. 

Josta tulikin mieleeni maailman hellyyttävin juttu. Eräs parhaimpiin ystäviini kuuluva mieshenkilö kävi meillä kerran kylässä. Lapseni piiloutui omaan huoneeseen, josta sitten hain tytön mukaan keskusteluun. Kun tämä ystäväni sitten lähti meiltä, kyseli tyttäreni heti, koska Tero tulee taas käymään. Tämän jälkeen tyttö piirsi Terolle monen monta piirrustusta ja sanoi että hänellä on Teroa ikävä. Mielestäni se oli jotain niin hellyyttävää. Lapsellani on tapana ujostella, varsinkin miehiä. Mutta Tero sulatti tytön sydämen. 

Musta nyt jotenkin tuntuu, että tämä kirjoittelu on varsin tönkköä, mistä lie mahtaa johtua. Ja ajattelin vielä kirjoitella kirjettä vankilaan... Ei ehkä toimi tänään. Jos sitten huomenna. Jatketaan. 

Hyvää vuoden kolmatta iltaa kullekkin säädylle. Peace!