Tänään saipi herätä ihan hyvissä voimin. Kumma kuinka se joskus saattaa muuttua. 

Viime yön omituiset unet pyörivät mielessä aamulla. Unien sisältö oli sen luokan paskaa että olis luullut aamullakin vaikuttavan, mutta onneks ei sen kummemmin. Ehkä se oli taas eräänlainen tyyli käsitellä asioita. Syön nukahtamiseen pienen määrän ketipinoria ja kyseisellä lääkkeellä on tapana tehdä unista tosi kamalia. Mutta jostain syystä unet eivät koskaan vaikuta seuraavaan päivään mitenkään pahasti. Siksi koen asian niin, että käsittelen unessa sellaiset asiat, joita en ehkä uskalla ajatella hereillä ollessa. Unien sisältö jää pimentoon, koska blogini on julkinen ja unessa seikkailevat ihmiset saattavat lukea tätä. Tunnistaisivat itsensä liian helposti. :) Heillekkin vain iso PEACE!

Omistan kaksi kissaa. Sylvi ja Keijo. Sylvi on ollut meillä jo muutaman vuoden, Keijo vasta vuoden. Keijo tuli meille lohdutuksena, kun eräs läheinen ihminen päätti elämästään itse ja lähti pois. Sylvi taas oli kyseisen ihmisen ja siskoni omistuksessa aikoinaan ennen meille tuloa. 

Olen paljon eläinten kanssa tekemisissä. Siskoni koirat, vanhempieni vanhat vanhat kissat ja omat kissat. Eräs ihminen joskus sanoi että kissat on tyhmiä... Noo... Tämä ihminen itse ei ehkä ollut kovin fiksu. (VITSI) Kaikki kissat jotka tunnen ovat varsin älykkäitä, varsinkin Sylvi. Keijokin lähes vuoden meillä asumisen jälkeen oppi tuntemaan nimensä. Jos siis ei lasketa erästä ihmistä, jonka kanssa seurustelin kuukauden verran, ja johon Keijo kiintyi kovasti. Mitä tahansa tämä henkilö sanoi, Keijo oli aina mukana. Keijo on ehkä joskus ollut nimeltään joku muu, koska Keijon elämästä ennen meille tuloa, ei ole mitään tietoa. Sallittakoon siis tämä, nimen oppimisen kesto. 

Koirat. Ajoittain tunnen pientä koirapelkoa. Varsinkin tuntemattomia koiria kohtaan. Mutta elämässäni hipsuttelee kaksi koiraa, jotka ovat elämäni koirat. Tädin omat mussupussukat. Joskus aikanaan toinen heistä varoitti lastani pelottavalla tavalla ja sen jälkeen olin hyvin varautunut. Mutta se oli ainoa kerta. Lapsi oli silloin pieni ja kyseiselle koiralle hiukan uusi tuttavuus. Tällä hetkellä koira ja lapsi pitävät toisistaan erittäin paljon.

Mutta siis tämä pointti on se, että eläinten elämän seuraaminen on terapeuttista. Heillä on varmasti omat ajatukset maailman menoista. He eivät koskaan jätä, vaikka joskus hermostuksissasi saattaisit heille ärähtää. Eläimet jakavat rakkautta ja vaativat myös sitä. 

Vähän päälle vuosi sitten jätin lihan kokonaan ruokavaliostani. Siihen vaikutti eräs ystäväni, sekä uusi työpaikkani jossa aloitin harjoittelun. Ystäväni kanssa käydyistä keskusteluista sain paljon ajateltavaa. Kuulin paljon asioita, joita aiemmin en osannut ajatellakkaan. Suuri kiitos siis hänelle, joka valaisit asioita. (Tunnistat itsesi. ;)) 

Voin siis tällä hetkellä sanoa olevani aidosti eläimistä välittävä ihminen. Rakastan eläimiä, vaikka en aina jaksa rapsuttaa. Kerron rakkauteni usein tälle yhdelle koiralle joka vaatii rapsutuksia enemmän kuin kykenen niitä antamaan. 

Kaikille eläimille suurta rakkautta ja kunnioitusta osoittaen, Nina 

 

Ps. Huisia vuoden vaihdetta! Raketteja vain silloin kun niiden aika on. Koirat ovat pelkureita ;D